sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kantvik 14.09.2014


Matkaa Klintholmista Ystadiin on noin 60 nm. Koska Ystadin marina on usein melko täynnä oli lähtö ajoitettava aikaiseen aamuun jotta saisimme jonkinlaisen paikan marinasta.
  Matkaan lähdettiin aamulla 06.08.2014 klo 5.30. Aurinko nousi pilvettömälle taivaalle ja tuuli oli 2 – 3 ms pohjoisesta, kääntyi kuitenkin pian luoteeseen ja voimistui 5 –6 ms lopulta  8 ms. Tuulen suunta oli meille sopiva ja pääsimmekin vauhdikkaasti purjehtien Ystadiin jo neljältä. Marina oli melko täynnä mutta löysimme kuitenkin pienen etsiskelyn jälkeen meille sopivan paikan. 
Seuraavana aamuna jatkoimme Simrishamniin odottelemaan sopivaa säätä Hanön lahden ylitystä varten.
  Sää Simrishamnissa oli aurinkoinen ja hetkittäin jopa helteinen. Tuulet kuitenkin melko kovia ja meille täysin vastaisia. Sunnuntaiksi 10.08.2014 oli luvassa keveämpää lounaanpuoleista tuulta joten päätimme jatkaa silloin Karlskronaan. Matka on pitkä,  taas aikainen lähtö merelle. Nyt yllättäin peilityynelle Hanön lahdelle.
Torstaina 14.08.2014 jatkoimme matkaa Kalmariin.
Ensin oli tarkoitus pysähtyä Kristianopeliin mutta kun tuuli oli sopiva ja matka edistyi rivakasti niin päätimme jatkaa suoraan Kalmariin.
Kalmarissa oli meneillään Ironman-kisat ja kaikenlaista touhua oli ympäri kaupunkia. Jokusia suomalaisiakin näkyi olevan mukana kisassa.
Lauantaina suunnattiin kohti Borgholmia. Matkalla saatiin taas niskaan ukkoskuuroja.
Borgholmissa sää oli aurinkoinen ja koska sesonki oli ohi niin satamamaksukin oli pudotettu kohtuulliseksi. Tuulet olivat koko viikon melko kovia. Me siirryimme jo ensimmäisen yön jälkeen aivan rannan tuntumassa olevaan suojaiseen laituriin.
Borgholmissa toimii vanhojen autojen harrastajien kerho Hienost kunnostetut upeat autot ovatkin usein näytillä. Samassa yhteydessä järjestetään konsertteja ja muuta tapahtumaa.
Keskiviikkona sattui läheltäpititilanne. Sattumalta vilkaisin salongin ikkunasta ulos ja huomasin ison halberin tulevan suoraan kohti meidän veneen kylkeä. Ryntäsin ulos viimetingassa ja sain kiinni halberin keulakaiteesta. Ainoastaan yksi kaidetolppa pääsi rytäkässä taipumaan. Kippari pyyteli kovasti anteeksi ja selitti että hänen koneensa oli sammunut eikä hän saanut venettään pysähtymään. Päästyään vihdoin rantaan hän tuli veneellemme tarkastamaan vaurioita jotka lupasi ilman muuta korvata. Sain kuitenkin oikaistua tolpan itse ja hän oli siitä kovin iloinen. Pian hän tuli takaisin veneellemme mukanaan kirja jonka halusi lahjoittaa minulle. Kirjan nimi oli The missing centimetre. Hän oli kirjan kirjoittaja Leon Schulz, todella mukava monitoimimies pyörittää yritystä http://reginasailing.com/
 Perjantaina 22.08.2014 purjehdimme reippaassa myötäisessä Byxelökrokkiin. Satama on melko pieni, kiinnityimme aallonmurtajan betonilaituriin kylkipaikalle. Kävimme pyöräilemässä Ölannin pohjoiskärjrssä josta löytyi pieni vierassatamakin. Hieman suojaton etelätuulille ja voi olla meille matalakin. Takaisin poljettiinkin reippaaseen vastatuuleen ( 5 km ), kävi kyllä kuntolenkistä.
Sunnuntaina 24.08.2014 jatkoimme yli Kalmarsundin ja siirryimme Oskarshamnin kohdalta saaristoreitille.
Kartat reitistä ovat olleet karttalaatikossa jo vuosia. Reitti on näyttänyt kovin sekavalta joten en ole sitä aikaisemmin käyttänyt. Reitti osoittautui kuitenkin hyvin merkityksi ja syväksi, kylläkin paikkapaikoin melko kapeaksi. Päästiin purjeilla Vestervikin ulkopuolella siaitsevaan Idön saareen jo suljettuun marinaan. Meidän lisäksi sielä oli yksi saksalainen purjevene ja illalla saapui ruotsalainenkin vene.
Seuraavat päivät olivat pelkkää koneajoa, tuulet olivat keveitä ja vastaisia. Idöstä jatkoimme Fyruddeniin jossa yövyimme englantilaisen nautikatin kyljessä. Aamulla aikaisin tyynessä, aurinkoisessa mutta kylmässä säässä moottoroitiin Oxelösundiin.
Ennen Oxselösundia yllätti vielä tihkusade ja hetkittäin näkyvyys oli melko huono, liikennettä ei juurikaan ollut ja perille päästyämme sadekin helpotti. Kävimme ensin kalasataman vieraslaiturissa mutta päätimme kuitenkin jatkaa varsinaiseen vierassatamaan joka oli lähempänä keskustaa. Oxelösund oli ihan mukava paikka. Keskustassa oli isohko kauppakeskus, kadulla kuuli myös suomen kieltä.
29.08.2014 jatkoimme moottorilla tyynessä´ja aurinkoisesa säässä Nynäshamniin. Kun saavuimme marinaan oli siellä tilaa yllinkyllin . Jo parin tunnin kuluttua satama oli täynnä kisaveneitä jotka osallistuivat Hyundai cuppiin. Rantaan nousi pikavaudilla kaikenlaisia myyntitelttoja, vaatteita, karamellejä, ruokatavaroita ja ties mitä oli tarjolla. Musiikki soi ja väkeä oli tungokseen saakka.
Seuraavana aamuna oli mukava seurata veneiden ( lähes 200 venettä ) starttia ahtaassa salmessa ja samoin illalla maaliintuloa kun veneet saapuivat myötäiseen spinaakkereilla.
Sunnuntaina 31.08.2014 jatkoimme Rummarön Norvikeniin ja yövyimme pursiseuran poijussa. josta sitten aikaisin aamulla jatkoimme Feijanin saareen vieraslaituriin yöksi.
Tiistaina 02.09.2014 aikaisin aamulla liikkeelle taas tyynelle merelle. Vuorossa oli Ahvenanmeren ylitys. Laivaliikenne oli yllättävän vilkasta mutta AIS auttoi seuraamaan liikennettä ja vain yhtä laivaa jouduimme väistämään. Tuo AIS eli automaattinen laivojen tunnistulaite on kyllä erinomainen keksintö. Se näyttää jo kaukaa saapuvat alukset, niiden nopeuden ja kohtaamisetäisyyden sekä ajan.
Ahvenanmeren ylityksen jälkeen jatkoimme matkaa Bänö-ö:n ankkuripaikalle yöksi. Paikka on suosittu ja nytkin sinne tuli pari venettä meidän jälkeemme.
Aamulla jatkoimme Kihdin yli Korpoströmmiin. Nyt päästiin hienosti purjein  yli Kihdin selän. Marina oli jo suljettu mutta pari venettä sinne vielä tuli meidän jälkeemme.
Torstaina 04.09.2014 oli taas vuorossa koneajoa tyynessä säässä. Ankkuroimme Högsöran Norrvikeniin. Kävimme jollalla kokeilemassa josko olisi ahventa saatu mutta ei tärpännyt. Aamulla sitten jatkoimme Kasnäsiin tankkaamaan ja kauppaan, Marina oli vielä auki ja illalla pääsin saunomaan kunnolla.
Kasnäsistä matka jatkui seuraavana päivänä Hankoon. Vaikka vierassatama oli jo suljettu oli laiturissa useampia veneitä.
Sunnuntaina suunnattin kohti Barösundia jossa yövyimme kaupan laiturissa. Kovin oli rauhallista. Jokunen vene kävi tankkaamassa ja yksi vene jäi meidän lisäksemme laituriin yöksi.
Aamulla jatkoimme Storahalsön poijuun pariksi päiväksi lepäilemään ennen kotisatamaa.

tiistai 5. elokuuta 2014

Klintholm 05.08.2014

 

Simrishamnista jatkoimme Ystadiin.

Löysimme hyvän paikan kotkalaisen pariskunnan vierestä. He olivat matkalla kotiin kierrettyään veneellään Laatokan ja Muurmanskin kautta Jäämerelle ja vene oli talven Tromsassa. Keväällä matka oli jatkunut alas Norjan rannikkia Ruotsin ja Tanskan kautta Ystadiin, josta heillä oli suunnitelma jatkaa vauhdikkaasti kohti kotivesiä.

Me jatkoimme suoraan Wardemundeen.

Alkumatka Saksan rannikolle meni sopivassa sivutuulessa mutta niinkuin usein kesäisin käy loppui tuuli yöllä ja moottoroimme loppumatkan Wardemunden Hohedyynen marinaan. Perille päästiin juuri auringon noustessa.

Esitteistä olin saanut hieman toisenlaisen kuvan Hohedyynestä. Ei paikassa sinänsä mitään vikaa ollut mutta melkoinen turistirysä se kyllä on. Niinpä yksi päivä riitti meille ja jatkoimme matkaa kevyessä etelätuulessa suosikkipaikkaamme Fehmarnin Burgtiefeen.

Burgin satamassa oli venetarvikeliike josta löysin uuden akkulaturin vanhan tilalle. Nyt sekin asia on kunnossa.

22.07.2014 jatkoimme Burgtiefestä Holttenauhun ja 24.07.2014 aikaisin aamulla suoraan sulkuun parin muun veneen kanssa. 20 nm pitkin kanavaa ja niin olimmekin hyvissäajoin Rendsburgin tutussa marinassa.

Elben vuorovedet ajoittuivat niin että kun lähdimme ajoissa aamulla jatkamaan kohti Brunsbytteliä niin pääsimme suoraan ylävedellä sulusta Elbelle. Nytkin sattui sulutus nappiin. Meidän jälkeemme sulkuun tuli enää vain pari venettä ja niin sitten oltiin taas vuorovesissä.

Elbe oli tälläkertaa aivan tyyni. Koneella myötävirrassa Cuxhafeniin saavuttiin virran ollessa kovimmillaan. Ennen sisäänmenoa tein pienen lenkin päästäkseni vastavirrassa sisäänmenoaukosta turvallisesti marinaan.

Cuxhafen on mukava kaupunki ja ilmat suosi meitä.

Marinassa oli pari suomalaista venettä meidän lisäksi ja sunnuntai-iltaa vietimme meidän veneen istumalaatikossa rattoisasti seurustellen. Toinen venekunta oli palaamassa Karibialta ja toinen taas matkalla kohti etelää. Me olimme tehneet päätöksen palata talveksi kotiin.

28.07.2014 suuntasimme taas tyynelle Elbelle.

Sulutusta jouduimme odottelemaan jonkinaikaa koska pienempi, normaalisti huviveneille tarkoitettu sulku oli suljettu huoltotoimien takia. Jouduimme suureen sulkuun isojen konttilaivojen kanssa. Jännittävä kokemus. Ensin sulkuun menevät suuret laivat ja huviveneet menevät perästä, kiinnittyvät kuitenkin laivojen etupuolelle ja pääsevät ensinmäisinä ulos sulusta. Nyt huviveneitä olikin kertynyt melkoinen määrä pikkusulun remontin takia. Hyvin sulutus sujui ja sulun jälkeen jatkoimme 10nm päähän levähdyspaikalle paalujen väliin.

Seuraavana aamuna jatkoimme Holttenauhun. Holttenaussa odotuslaituri oli melko täynnä ja mekin saimme paikan josta jouduimme aikaisin aamulla siirtymään Kielin lahdelle odottelemaan kunnes muut veneet purkautuivat ahtaasta odotuslaiturista. Parin tunnin odottelun jälkeen kiinnityimme takaisin. Nyt kuitenkin sellaiselle paikalle mistä meillä oli vapaa lähtö aamulla merelle.

31.07.2014 jatkoimme myötäisessä tuulessa takaisin Burgtiefeen. Vaikka Burgtiefe onkin turistikeskus niin se on kuitenkin avara. Hiekkarantaa on kilometritolkulla ja rantakatua suojaa korkeat dyynit. Marina on hieman sivussa hotelleista ja mukavan rauhallinen. Me olemme viihtyneet siellä hyvin.

Burktiefestä tänne Klintholmiin lähdettiin aikaisin sunnuntaina 03.08.2014.

Aamu oli tuuleton ja puksuttelimme koneella muutaman tunnin verran. Lähestyessämme vilkasta laivaväylää joka meidän oli ylitettävä alkoi Rostokin suunnalta nousta pilviä. Kuului ukkosen jyrinää. Ensin näytti siltä että ukkosríntama menisi meidän takaa ohi mutta juuri ennen väylää saimme niskaamme melkoisen ukkosmyrskyn. Tuuli nousi hetkessä 18 ms. Vettä ja rakeita tuli niin ettei eteensä nähnyt. Jopa mittareita ja plotteria oli vaikea nähdä sateen takia. Käänsin veneen vastaiseen, onneksi suunta oli poispäin laivaväylältä. Myräkkä meni onneksi nopeasti ohi ja matka jatkui taas lähes tyynessä säässä. Ennen Gedserin niemeä niskaan tuli vielä pari ukkosrintamaa mutta ne olivat paljon kesympiä ja olimme jo ehtineet ylittää laivaväylän joten laivoista ei ollut huolta.

Gedserin  jälkeen vajaat 30 nm tänne Klintholmiin olikin sitten kaunista säätä, ei kylläkään tuullut. Koko matka jouduimme ajamaan koneella. 

 Nyt sääennusteet näyttävät siltä että huomenna jatketaan Ystadiin. Matkaa on hieman alle 60 nm joten on aikainen lähtö. Jatko näyttää ennusteiden mukaan hieman hankalalta. Hanön lahdelle ennustetaan ensiviikolle kovia tuulia parhaimmillaan yli 20 ms. joten sinne ei kannata vielä lähteä. Ehkä odottelemme parempaa säätä Simrishamnissa. Se on mukava kaupunki ja hyvät ja toimivat palvelut.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Simrishamn 13.07.2014

Matkalla Hangosta tänne Simrishamniin takkuiltiin netin kanssa varsinkin täällä Ruotsin puolella, nyt taas nettikin toimii hyvin.

Hangosta lähdimme kylmässa mutta muuten kauniissa säässä, mukavassa sivutuulessa kohti Kejsarhamnia. Yövyimme Norrvikenissä ankkurissa ja jatkoimme aamulla Vänöseen. Vänössä olikin jo hieman kesän tuntua, laiturilla oli kylmä mutta rannassa aurinko lämmitti mukavasti.

Jatkon osalta mietimme vaihtoehtoa lähteä Örön väylää ulos Itämerelle ja suoraan yönyli Fåröhön tai sitten saaristoreittiä Maarianhaminaan. Sääennusteiden mukaan Fårössä sataisi useamman päivän joten lähdimme kohti Maarianhaminaa.

Yövyimme välillä Bänö-ön suositulla ankkuripaikalla ja aamulla jatkoimme 1.8 metrin veneilyväylää ( vettä oli kuitenkin reilusti yli 2.5 m ) Maarianhaminaan.

Parin päivän jälkeen siiryimme Rödhamniin valmiiksi Ahvenanmeren ylitystä varten.

Aamulla oli hieno sää mutta jo parin tunnin purjehduksen jälkeen yllätti sumu. Tutkalla seurailimme muuta liikennettä jota ei onneksi ollut paljon. Puolimatkan jälkeen alkoi ilmakin kirkastua ja hieman lämmetäkkin. Yövyimme taas ankkurissa pienessä suojaisessa lahdessa vähänmatkaa Furusundin jälkeen.

Aamulla jatkoimme tuttuun Vaxsholmin marinaan. Marina oli jo lähes täynnä mutta pienen etsiskelyn jälkeen löytyikin hyvä ja suojainen paikka marinan perältä.

Aamulla jatkoimme Skuru-sundetin ( hieno reitti ) läpi, ohi Saltsjöpadenin Napoleonvikeniin ankkuriin.

Juuri ennen Napoleonvikeniä saimme niskaamme melkoisen ukonilman. Salamat paukkui aivan päällä ja vettä sekä rakeita tuli puolisen tuntia. Ajelehdimme hiljalleen lahden edustalla koska kapeaan sisäänmenoaukkoon ei sateen ja tuulen takia uskaltanut yrittää. Ukonilman jälkeen pääsimme hyvin ankkuriin ruotsalaisten veneiden seuraan.

Aamulla matka jatkui Ornön Kolnäsvikkeniin ankkuriin. Lahti oli pieni ja veneitäkin useita mutta hyvin mahduttiin mukaan. Aamulla sitten jatkoimme Nynäshamniin ja parin yön jälkeen suoraan Sandvikkiin.

Matka oli hieman yli 100 nm joten meni yli yön purjehdukseksi. Oli kuitenkin kirkas yö ja sopiva koilistuuli. Aamulla saavuimme Ölannin kärkeen.Tuuli loppui ja sumu alkoi. Hiljalleen ajelimme koneella ja seurasimme tutkalla muuta liikennettä. Hieman ennen Sandvikin sisäänmenoväylää sumu onneksi hälveni ja pääsimme hyvin perille suojaiseen satamaan.

Sitten viimekäynnin ( vuosi sitten keväällä ) oli satamaan tullut lisää poijuja ja veneitä oli nyt paljon, myös satamamaksu oli noussut huomattavasti ( 270 kruunua ).

Seuraavana päivänä jatkoimme Borgholmiin ja sieltä edelleen Kalmariin. Kalmarissa tutkiskeltiin sääennusteita. Tavoitteena oli päästä Wardemyndeen Saksan puolelle. Matkaa sinne oli 230 nm siis 1,5 tai 2 vrk purjehdus. Näytti siltä että muutaman päivän päästä tuulet kääntyisivät meille vastaisiksi.

Seuraavaksi päiväksi oli luvassa noin 10 ms ja edessä oli Hanön lahti. Tiesin kyllä ennestään että tuo 10 ms aiheuttaa Hanön lahdelle kohtalaisen aallokon mutta ennusteen mukaan tuulen piti iltaanmennessä jonkinverran keventyä. Seuraavana päivänä tuulen piti olla vain noin 5 ms joten päätin lähteä matkaan. Varasuunnitelmana oli vaihtoehto poiketa Simrishamniin tarvittaessa.

Heti alusta saakka saatiin 10 ms sivumyötäinen tuuli ja vauhti oli hyvä. Hanön lahdella tuuli nousi ja aallokko kasvoi. Illalla tuuli oli jo 15 – 16 ms ja reivatulla keulapurjeellakin 2 –3 metrin aallokossa surfailtii yli 9 solmun vauhdilla. Päätin ottaa varasuunnitelman käyttöön ja suunnata Simrishamniin. Muutama maili ennen satamaa rullattiin keulapurje sisään ja pelkällä takilallakin vene kulki vielä yli 5 solmua.

Simrishamnin aalonmurtajan aukko ei ole kovin leveä ja pimeässä sekä korkeassa aallokossa sitä oli vaikea lähestyä. Aukko kuitenkin löytyi ja pääsimme sisälle täyteen satamaan. Kiertelimme etsimässä sopivaa kiinnitymispaikkaa ja vihdoin kello kahden maissa kiinnityimme erään laiturin päähän tilapäispaikalle.

Simrishamnin aallonmurtajat ovat juhlavan korkeat.Silti yöllä kun kiertelimme paikkaa etsimässä tuli vähän väliä aaltoja yli aallonmurtajan. Aallokko täällä voi olla hieman toista kuin kotivesillä. Nyt ei ollut vielä myrskykään mutta toki melko kova tuuli.

Nyt sataa ja tuulee. Pidämme säätä, lepäilemme ja parantelemme kipeitä lihaksia.

Huomenna täytyy mennä etsimään uutta akkulaturia. Edellinen sanoi yhteistyösopimuksensa irti.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kylmää kyytiä…

 

Maanantaina 16.06.2014 irroitettiin köydet klo 17.30 . Tuuli oli sivuvastainen 8 – 12 ms. Reivatulla keulapurjeella vauhti oli mukava 6 – 8 solmua.

Elisaareeen saavuimme 20.45. Aamulla satoi räntää ja tuuli oli reippaasti yli 10 ms joten vietimme päivän Elisaaressa.

Keskiviikkona moottoroitiin Longskäriin suojaiseen lahteen ankkuriin. Pääsimme kokeilemaan uutta ankkurivinssiä, hyvin nousi ankkuri 12 metristäkin.

Torstaina aamulla lämpötila oli 10 astetta. Tuuli täysin vastainen 4 – 5 ms joten moottoroitiin Hankoon viettämään Juhannusta.

Kylmää on ollut täälläkin lämpötila 10 – 12 astetta ja kova tuuli tekee sään vielä kylmemmän tuntuiseksi. Talvitamineissa kävimme seuraamassa kokon sytytystä Kasinon lahdella.

Tänään on luvassa sadetta, mutta aiomme jatkaa Högsåran Norrvikeniin ankkuriin päiväksi tai pariksi.

Nyt kun netti tuntuu toimivan hyvin voin sielläkin seurailla sääennusteita jatkoa ajatellen.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Matkavalmisteluja…

Talven ja kevään aikana on venettä varusteltu ja ehostettu. Vanhat jo samentuneet plexi-ikkunat vaihdettiin 8mm tummiin karkaistusta lasista valmistettuihin ikkunoihin. Jo hieman kellastunut ruffi ja istumalaatikko maalattiin valkoiseksi.

Viime kesänä olimme paljon ankkurissa ja ankkuriköyttä kiskoessani päätin hankkia sähköisen ankkurivinssin. Nyt se on asennettu ja telakkatesteissä tuntui toimivan hienosti.

Asensin aikoinaan Raymariinin karttaplotterin veneen sisätiloihin. Avomerioloissa se on parempi vaihtoehto. On helpompi suunnitella reittejä karttapöydän ääressä. Saaristossa tilanne on hieman toinen. Niinpä hankin loppukesällä DigitalYachtsin AIS Combo plotterin jossa näkyy myös laivojen ais tiedot eli nimi, nopeus, suunta jne. Sille löytyi juuri sopiva tila ruoritolpasta mittareiden välistä.

Myös VHF puhelin on asennettu sisätiloihin, joten hankin toisen VHF puhelimen istumalaatikkoon. Varsinkin Hollanin sisävesillä ja kanavilla se on tarvittaessa kätevästi käden ulottuvilla.

Vene on jo jonkinaikaa ollut vesillä ja pari lyhempää reissuakin olemme tehneet.

Keväisin ilmenee aina joitain pieniä ongelmia. Lämminvesiputkistossa oli vuoto, onneksi se löytyi helposta paikasta ja oli helppo korjata. Myös tiskipöydän lavuaari oli jostainsyystä tukkeutunut ja imukupilla sitä pumpatessa sieltä tuli kaikenlaista roinaa. Olikohan joku lintu aikonut tehdä sinne telakalla pesää.

Nettiyhteys on hyvä apu veneessä. Sieltä saa sääennusteet ja nykyään voi varata marinapaikkojakin etukäteen netin kautta. Tänävuonna aion kokeilla uudenlaista järjestelyä. Asennan veneeseen langattoman reitittimen. Sonera tarjoaa 3G korttia joka kattaa Balttian ja pohjoismaat. Sillä siis pitäisi selvitä Tanskaan saakka. Saksasta ja Hollannissa pitää ostaa jonkun paikallisen operaattorin simkortti. Kätevä lisä on myös langaton tulostin jolla voi tulostella esim. paikallisia karttoja jne.

Matkalle on tarkoitus lähteä kesäkuun puolivälin tienoilla. Todennäköisesti reitti kulkee saariston kautta Ruotsin puolelle ja edelleen Tanskan sekä Saksan kautta Alankomaihin.

Takaisin palaamme kesällä 2015.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Kantvik 01.01.2014

Loppukesän 2013 vietetimme Suomen saaristossa kierrellen tuttuja paikkoja.
 Nyt vene on nostettu talveksi Kantvikiin ja meneillään on kunnostustyöt.
 Tällähetkellä olen toipilaana silmäleikkauksen jälkeen (vasemmasta silmästä poistettiin “purje”) mutta varmaankin jo parin viikon päästä pääsen taas jatkamaan veneen kunnostustöitä.
 Keväällä on suunnitelmissa suunnata keula kohti Alankomaita ja talvehtia taas Rotterdamin City Marinassa.